Miksi Opas-portaalia tarvitaan ?
Taustaa
Lama ja ylivelkaantuminen
Opas-portaalin taustalla on 1990-luvun talouslama, joka oli Suomessa länsimaiden syvin sitten toisen maailmansodan ja sen seuraukset vaikuttavat maamme talouteen vielä pitkään. Laman seurauksena tuhannet yritykset tekivät konkurssin, kansalaiset ylivelkaantuivat ja jäivät työttömiksi. Moni ylivelkaantui myös takausvastuiden vuoksi.
Vuonna 2002 noin 150 000 kotitaloutta oli ainakin kertaluonteisesti vaikeuksissa velkojensa kanssa ja runsaalla 50 000 kotitaloudella havaittiin tavallista enemmän merkkejä toistuvista ongelmista. Tähän joukkoon kuuluu asunto-, kulutus-, elinkeino-, opinto- ja muiden velkojen maksajia.
Velallisten vaikeudet johtuvat useimmiten yllättävästä olosuhteiden muutoksesta kuten esimerkiksi työttömyydestä, parisuhteen päättymisestä tai sairaudesta. Ulosottovelallisten määrä on ollut 2000-luvulla kunkin vuoden lopussa 310 000 - 350 000.
Velkahallintaohjelma
Eri hallinnonalojen yhteistyö velkahallintaohjelman laatimiseksi käynnistettiin 8.10.2003. Velkahallintaohjelman laatiminen perustuu hallitusohjelmaan.
Työryhmän laatima toimenpideohjelma painottuu velkaongelmien torjuntaan, tehokkaaseen taloustiedon jakamiseen ja olemassa olevan järjestelmän hienosäätöön sekä viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyön tehostamiseen.
Velkahallintaohjelman tavoitteet
* löytää keinoja estää velkaongelmien syntyminen ja syveneminen sekä
* hoitaa maksukyvyttömyystilanteet joustavasti ja tehokkaasti.
* auttaa kansalaisia itsenäiseen taloudenhallintaan.
* ehkäistä syrjäytymistä (erityisesti auttamalla velkaantuneita nuoria ja tukemalla maksuvaikeuksissa olevia yrittäjiä
Mitä
lisäarvoa moniammatillisuus ja verkostoituminen tuovat syrjäytymisen
ehkäisemiseen ?
Syrjäytymisvaarassa ovat erityisesti ne, joilla ammatillinen tausta on ohut ja joiden elämässä on muitakin ongelmia kuin työttömyys. Pitkittynyt työttömyys tuo usein mukanaan erilaista psyykkistä ja fyysistä sairastavuutta, köyhyyttä ja osattomuutta. Asiakkaalla voi olla yhtä aikaa elämänhallintaan, ammatilliseen osaamiseen, perhesuhteisiin, työn saantiin ja toimeentuloon liittyviä ongelmia. Tässä tilanteessa asiakas tarvitsee omasta elämäntilanteestaan lähtevää tarkastelua ja palvelutarpeiden arviointia yli sektorirajojen ja asiantuntijuuksien.
Tältä pohjalta moniammatillisuus muodostuu uudeksi ammattitaidoksi , jonka kehittämiseksi tarvitaan yhteisiä kehittymis- ja oppimisprosesseja, joissa oma ammattitaito jaetaan yhteiseen pöytään. Moniammatillisuus asettaa oman ammatin dialogiseen vuorovaikutukseen, jossa voi olla sekä antavana että saavana osapuolena.
Portaalin tarkoituksena on tukea tätä vuorovaikutusta tukemalla ammattilaisia heidän työssään tarjoamalla helposti saatavilla olevan vuorovaikutusareenan, joka sisältää ammattitietoa ja jossa on mahdollisuus saada vertaistukea ja sitä kautta kehittää ammatillista osaamistaan.
Opas-portaali on tehty moniammatillisesti yksityistalouden velka-ja talousneuvonnan problematiikan kanssa toimivien tahojen yhteistyönä.
Keskustelufoorumi
Portaali sisältää keskustelufoorumin, jolla ammattilaiset voivat
käydä keskustelua yksityistalouden hallintaan sekä velka-ja talousneuvontaan liittyvistä asioista sekä
- saman ammattiryhmän sisällä (velkaneuvojat, diakonit, sosiaalityöntekijät, opettajat) että
- eri ammattiryhmien kesken, moniammatillisesti, jolloin saadaan tietoa siitä, mitä muut tahot tekevät saman problematiikan parissa ja miten asiakasta voitaisiin parhaiten ohjata ja auttaa ilman että häntä juoksutetaan luukulta luukulle
Opas-sivustolta löydät tietoa mm. seuraavista aiheista: talousongelmat, velkaneuvonta, talousneuvonta, ylivelkaantuminen, takausvelka, velkajärjestely, raha-asiat, moniammatillisuus, yksityistalous, ennaltaehkäisevä talousneuvonta, perusturva, taloudellinen kriisi, ulosotto, lakiasiat, sosiaalinen luototus, maksuohjelma, maksuhäiriö jne.
* löytää yhdestä paikasta monipuolista, ajankohtaista ja luotettavaa tietoa, joka liittyy yksityishenkilön velka-ja talousongelmiin ja niiden ratkaisemiseen ammatillisesti.
TERVETULOA KÄYTTÄJÄKSI !
Rekisteröidy käyttäjäksi niin saat Oppaan tietosivut ja keskustelupalstan auki. Rekisteröityminen ei maksa mitään, käyttäjätunnuksen ja salasanan voi määritellä itse, henkilön nimi on pakollinen mutta se ei näy muille käyttäjille. Käyttäjätunnus näkyy kirjoittajan nimenä jos kirjoitat viestin keskustelupalstalle, muuten se ei näy kenellekään. Rekisteröityminen on tehty ainoastaan keskustelupalstan asiallisuuden suojaamiseksi ja tapahtuu klikkaamalla allaolevaa linkkiä ja täyttämällä rekisteröitymislomake ja lähettämällä se. Sivulla on tarkempi ohje.
Rekisteröitymissivulle
Takaisin Etusivulle

